Minulle museot ovat näyttäytyneet ja näyttäytyvät pysyvyyden, sivistyksen ja pitkäjänteisen ajattelun vastavoimana maailmassa, jota leimaavat nopeasti puhkeavat kriisit, poliittinen poukkoilu ja teknologinen murros. Tästä jännitteestä käsin olen kirjoittanut viiden vuoden aikana 66 blogia.
Blogien muusana on yleensä toiminut jokin huomio muuttuvasta toimintaympäristöstä, jossa taloudella on yleensä ylivalta. Toisena merkittävänä toimintaympäristön muuttujana on ollut digitalisaatio, joka tekoälyn kiihdyttämänä on edellyttämässä ja mahdollistamassa uusia tapoja tehdä.
Samaan aikaan museoalan sisällä on tapahtunut murroksia: on ollut pohdittava, miten museoiden tehtävä muuttuu, ja mikä museo on tai millainen sen tulisi olla. Keskeinen lähtökohta pohdinnoissani on ollut museon laaja ja yhteiskunnallinen tehtävä sekä sen sisältämät mahdollisuudet rakentaa henkisesti ja taloudellisesti kestävämpää Suomea.
Tavoitteenani on ollut alleviivata sitä, että museotoiminta on yhteiskunnallinen palvelu näiden tavoitteiden toteutumiseksi. Museoiden menestymiselle tämä on keskeinen paradigma. Siihen liittyvä muutos edellyttää, että museo ei määrity kävijöinä, rakennuksina, kokoelmina tai näyttelynä – eikä missään tapauksessa kuluna. Museon tehtävä ei ole tuottaa tai säästää rahaa vaan toteuttaa ihmisen perustarvetta säilyttää meistä ja tekemisistämme jotain tuleville sukupolville, opiksi ja usein myös iloksi.
Toimintaympäristön muutoksen näkeminen ja analysointi edellyttää, että tietoa on tarjolla siitä, mihin olemme menossa.
Museoalalla keskeisin tiedonlähde on Museoviraston vuosittain tuottama Museotilasto. Museotilasto antaa mahdollisuuden arvioida, missä museoala on nyt, ja miten nykyiseen tilanteeseen on tultu. Museotilastosta saa myös tiedon siitä, miten alamme on viimevuosina muuttunut, ja millä nopeudella muutos on tapahtunut.
Uskottavia tulevaisuuden tavoitteita ei voi määrittää ilman.
Menneisyyteen katsovan Museotilaston rinnalla tarjolla on lähes ähkyyn saakka arvioita siitä mihin olemme menossa, sekä siitä, millaisen muutoksen museoalan sidosryhmät haluavat saada aikaan. Tässä lähderyppäässä merkityksellisimpiä ovat ministeriöiden valmistelemat ohjelmat, kuten Museo- ja kulttuuripoliittiset ohjelmat ja strategiat, Kulttuuripoliittinen selonteko, Luovan talouden kasvustrategia ja hallitusohjelma. Näitä laajemman kuvan tulevaisuudesta antavat muun muassa Sitran megatrendikatsaukset.
Miksi digitalisaatio tuntuu jumittavan ensiaskelissaan museoalalla?
Toimintaympäristön muutoksessa mukana pysymisessä museoalaa on haastanut ja haastaa tulevaisuudessakin digitalisaatio. Verrattuna moneen muuhun kulttuurisektoriin, kuten musiikkiin, elokuviin tai kirjoihin ja lehtiin, museoalan digitalisoituminen tuntuu jumahtaneen digitointiin ja digitaalisten kokoelmien julkaisuun.
Museo on edelleen vahvasti kivijalkapalvelu – palvelun muoto, josta kuluttajat ovat vauhdilla siirtyneet pois. Syitä digitalisaation pysähtyneisyydelle museoalalla voikin nähdä monia.
Ensinnäkin digitalisaatio vaatii huomattavia investointeja, jotka digitalisaation edelläkävijäsektoreilla on toteutettu yksityisin varoin. Näitä varoja museoilla ei ole.
Toiseksi museo määrittyy kuluttajille usein rakennuksena. Vain verkossa toimiva museo sopii tähän mielikuvaan huonosti.
Kolmas hidaste on museoiden oma näkökulma, joka korostaa aitoutta ja autenttista kohtaamista esineiden ja taideteosten kanssa.
Signaalit siitä, että kuluttajat hakevat museokohtaamisia entistä aktiivisemmin verkossa, ovat kuitenkin erittäin vahvoja. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kansallisgalleria. Vuosina 2023–2025 Kansallisgallerian sosiaalisen median kautta saavuttamat katselumäärät kasvoivat 61 miljoonasta 94 miljoonaan katseluun. Lukujen valossa on selvää, että monille somejulkaisut ovat olleet ensisijainen tapa käyttää Kansallisgallerian tuottamia sisältöjä.
Kokonaisuutena olen pääjohtajan blogeja kirjoittaessani halunnut rakentaa kuvaa museosta aktiivisena, itseään reflektoivana ja tulevaisuuteen suuntautuvana vakaana instituutiona. Olen analysoinut, yleistänyt, ottanut kantaa ja kutsunut keskusteluun. Toivottavasti vuosien 2022—2026 blogikirjoituksia voi lukea myös eräänlaisena tilannekuvana suomalaisista museoista. Toivottavasti niistä hahmottuu myös tavoite museosta, joka ei lamaudu epävarmuuden edessä, vaan ymmärtää muutosta, tekee tietoisia strategisia valintoja ja kantaa vastuunsa tulevaisuudesta.
Lämmin kiitos koko Kansallisgallerian väelle yhteisistä vuosistamme.
