Helsingin Sanomat julkaisi 19.12.2025 kaksi uutista myönnetyistä tuista. Ensimmäisessä Business Finland myönsi brittiläiselle kaivosyhtiölle verotukea 150 miljoonaa euroa kaivostoimintainvestointien houkuttelemiseksi luonnonsuojelualueelle. Tälle yksittäiselle yritykselle myönnetty verotukimäärä on 120 miljoonaa euroa enemmän kuin koko kaivosalan vuodessa Suomeen maksaman veron määrä tällä hetkellä.
Toinen tukiuutinen kertoi, että Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt elokuva-alalle 3,1 miljoonaa euroa kehittämis- ja tuotantotukea. Senkin mahdollisti vain pitkä taistelu kulttuurialan leikkauksia vastaan syksyllä 2025, jolloin hallituksen budjettiriihessä sovittiin 7,6 miljoonan euron leikkauksesta, joka kohdistettiin lähinnä elokuva-alalle.
Tukitilanne asettuu erikoiseen valoon erityisesti valtioneuvoston vuosille 2025–2030 julkaiseman Luovan talouden kasvustrategian valossa tarkasteltuna.
Strategia tunnistaa poikkeuksellisen hyvin luovan talouden potentiaalin kansantalouden vahvistajana. Se lukee oikein toimintaympäristön muutosta, verrokkimaiden kehitystä ja megatrendejä sekä asettaa kunnianhimoisen, mutta uskottavan tavoitteen: luovan talouden bruttokansantuoteosuuden nostamisen nykyisestä 3,2 prosentista 3,5 prosenttiin. Tämä tarkoittaa 1,4 miljardin euron kasvua – siis huomattavaa verotulojenkin kasvua siinä sivussa.
Keinot ovat tuttuja ja järkeviä: osaamisen vahvistaminen, rahoituksen uudistaminen, viennin tukeminen, sääntelyn kehittäminen ja luovien alojen kytkeminen tiiviimmin muun talouden arvoketjuihin. Strategia tunnistaa esteet ja mahdollisuudet, mutta valitettavasti ohittaa ratkaisevan kysymyksen: Paljonko kasvun saaminen edellyttäisi euromääräisiä panostuksia?
Tältä osin strategia jää pahasti vaillinaiseksi. Valinta on kuitenkin valtioneuvoston puolelta ymmärrettävä.
Mikä tahansa summa panospuolelle voitaisiin tässä yhteydessä tulkita lisärahoituslupaukseksi luovan talouden toimijoille. Jos kasvun edellyttämä panostus olisi laskettu, ja jos se jäisi pienemmäksi kuin odotettavissa oleva tuotto, olisivat lisärahoituksen epääminen tai jopa leikkaukset vaikeasti perusteltavissa. Tämä pätee silloinkin, kun julkinen velka kasvaa ja sosiaali- ja puolustussektorilla riittää rahoitustarpeita.
Millaista investointia strategian toteuttaminen vaatisi?
Vaikka valtioneuvosto on valinnut jättää tekemättä panos-tuotossuhdelaskelman, voi suuntaa-antavan laskelman tehdä tekoälyn avulla. Yksi euro luovaan talouteen tuottaa keskimäärin 1,5–3,0 euroa BKT-kasvua. Vertailun vuoksi: kaivos- ja muu raskas teollisuus jää tyypillisesti kertoimiin 1,2–1,6.
Tällä logiikalla 1,4 miljardin euron BKT-kasvu vuosina 2025–2030 edellyttäisi 470–933 miljoonan euron investointia, eli luovan talouden kasvustrategian aikajänteellä 78–156 miljoonaa euroa vuodessa.
Mitä jos päätettäisiin siis investoida luovaan teollisuuteen kuin se olisi kaivosteollisuutta? Elokuva- ja muu luova teollisuus saisi 150 miljoonaa euroa.
Tällainen on ollut menestyksekästä investoimista Tanskassakin, jossa verotuloja sataa valtion laariin kulttuurisesta hyvinvoinnista puhumattakaan.
Kansantaloudellisesti relevanssia kysymykselle antaa lisäksi se, että luovan alan osuus Suomen bruttokansantuotteesta on huomattavan suuri verrattuna kaivosteollisuuden 1,4 prosenttiin. Perusteita nyt toteutuneelle painotukselle löytyy toki maailmantilanteesta ja harvinaisten mineraalien kysynnästä.
Mutta luovan talouden näkökulmasta ongelma on vakavampi. Miksi 150 miljoonaa euroa kaivoksille näyttäytyy investointina, mutta 3,3 miljoonaa euroa elokuville mielletään avustukseksi?
Ero ei ole pelkästään retorinen, vaan myös rakenteellinen. Edellinen kuuluu talouspolitiikkaan, jälkimmäinen kulttuuripolitiikkaan. Niin kauan kuin luovan talouden kasvustrategia on kulttuuripolitiikkaa, se ei toteudu. Samalla Suomen talous jatkaa kaivautumistaan yhä syvemmälle uusiutumattomille urille.
