Museoviraston julkaisema Museotilaston mukaan Suomen museoissa on 385 000 taideteosta. Kansainvälisessä vertailussa määrä on maltillinen: pelkästään Ruotsin Kansallismuseossa on yli puoli miljoonaa teosta. Silti kokoelmien ylläpito ja kartuttaminen vievät Suomenkin museoissa merkittävästi tilaa ja työaikaa. Viime vuosina museot ovat entistä painavammin kysyneet, onko kokoelmien määrä ja kasvu resursseihin nähden liian suurta. Toisaalta erityisesti museoiden ulkopuolella on kysytty, miksi säilyttää ja kerätä lisää, jos suurta osaa kokoelmista ei saada esille?

Kokoelmamäärän hallinnassa keskeisimpiä käyttöön otettuja työkaluja ovat olleet kokoelmien kartuttamista ohjaavien kokoelmapolitiikkojen aikaisempaa johdonmukaisempi noudattaminen, museoiden välisen tallennus- ja kokoelmayhteistyön vahvistaminen opetus- ja kulttuuriministeriön museopoliittisessa ohjelmassakin mainittuna Tako-verkostotoimintana sekä kokoelmapoistojen ottaminen normaaliksi osaksi kokoelmatyötä. Kokoelmien saatavuutta ja saavutettavuutta on edistetty kokoelmien digitoinneilla, investoimalla verkkopohjaisiin kokoelmahallintajärjestelmiin sekä julkaisemalla kokoelmatietoja museoiden verkkosivuilla.

Taidekokoelmien vuosikartunta on pysynyt melko tasaisena, noin 4 000 teoksessa. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna Museotilastosta voi kuitenkin todeta, että kokoelmakartunta on hidastunut. Kokoelmapoistoissa on suuria vuosittaisia muutoksia, mutta kokonaisuudessaan poistomäärät ovat vähäisiä. Vuonna 2024 taideteoksia poistettiin kokoelmista 33 kappaletta, joka on pieni määrä suhteessa kartuntaan, ja erityisesti taidekokoelmien kokonaismäärään suhteutettuna.

Kokoelmien digitoinnin osalta taideteoskokoelmien tilanne on hyvä verrattuna esimerkiksi luonnontieteellisiin kokoelmiin. Kaikista teoksista digitoituna on 76 prosenttia ja tämä osuus on kasvanut vuosi vuodelta. Digitoinnin ja kokoelmien verkkopohjaisen hallinnoinnin ensisijainen motiivi on ollut teoskokoelmien saavutettavuuden ja saatavuuden parantaminen. Tämä on edelleenkin keskeinen tavoite, mutta maailman rauhattomuus on nostanut esiin myös digitoinnin merkityksen kulttuuriperinnön säilymisen turvaamisessa.

Saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen edellyttää kokoelmien esillepanoa verkkosivuille ja -alustoille. Tältä osin tilanne ei ole nopeasti parantumassa. Verkossa julkaistujen digitoitujen objektien kokonaismäärän kasvu on pienempi kuin kokoelmakartunta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että nykyisellä tahdilla kokoelmia ei tulla kokonaisuudessaan saamaan verkosta saavutettavaksi koskaan.

Sadan prosentin digitaalinen saavutettavuus ei ole perusteltu tavoite, mutta epäilemättä nykyinen taso, jossa suomalaisten museoiden kokoelmissa olevista maalauksista ja muista kuvataiteen teoksista verkon kautta on saavutettavissa 15 prosenttia, ei ole riittävä. Tilannekuvaa synkistää vielä se, että vuonna 2024 verkossa julkaistujen teoskuvien määrä kääntyi jopa laskuun. Jos taideteoskokoelmien osalta tavoitteeksi asetettaisiin, että verkon kautta olisi saavutettavissa vähintään 50 prosenttia teoksista, se saavutettaisiin vuoteen 2040 mennessä, mikäli verkkoon tuotaisiin uusia digitointeja neljä kertaa nopeammin kuin nyt.

Kokoelmien digitointiin sekä digitoitujen aineistojen käyttöön tarvitaan lisää vauhtia, jos museoalalla halutaan hyödyntää digitalisaation kasvavat mahdollisuudet. Tämä edellyttää ainakin seuraavia toimia:

  1. Tekijänoikeuksiin liittyvät kysymykset on ratkaistava: museoille on mahdollistettava omistamiensa tai hallinnoimiensa kokoelmien rajaton julkaisu- ja käyttöoikeus verkkoympäristössä.
  2. Kokoelmien digitointiin ja alustoihin on investoitava, jotta digitoituja objekteja voidaan hyödyntää sekä kuratoitujen että kuratoimattomien sisältöjen tuottamiseen ja esittämiseen.
  3. Kokoelmien luettelointiprosesseja on nopeutettava, ja objektien tausta- ja dokumentointitietoja laajennettava hyödyntäen tekoälyn kasvavia mahdollisuuksia.
  4. On varauduttava internetin seuraavaan sukupolveen, joka on kolmiulotteinen ja tarjoaa aikaisempaa paremmat mahdollisuudet myös maksullisten palvelujen tuottamiseen.

Mitä sitten tehdä kokoelmien karttumiselle?

Tilastojen perusteella museoalan ei enää tarvitse olla huolissaan kokoelmamäärän liiallisesta kasvusta. Tehdyt toimenpiteet näyttävät kääntäneen kokoelmin kasvun paremmin hallittavaan suuntaan. Toki tämänkin kehityksen jatkuminen edellyttää kasvavaa tekemistä ja lisää resursseja, sillä menneitä aikoja vauraampi yhteiskuntamme tuottaa entistä enemmän ja entistä monipuolisempaa taidetta ja muuta kulttuuriperintöä museoiden tallennettavaksi. Vaikeat valinnat siitä, mitä ja kenen kulttuuriperintöä tallennetaan, ovat lisääntymässä.