”Maakuvatasolla Suomi-kuvan heikkouksina voidaan pitää yhtäältä suhteellisen alhaista tunnettuutta ja toisaalta jokseenkin olemattomia kulttuurimielikuvia.”
Tämä lainaus Valtioneuvoston Luovan talouden kasvustrategia 2025-2030:stä yllättää kulttuuri- ja museokuplassa elävän, sillä kulttuurilaitokset, taiteilijat ja luova-ala kokonaisuudessaan rakentavat kulttuurimielikuvaa arkityönään. Kansallisgalleriakin on juuri saanut Ateneumin tuottamat näyttelyt Pekka Halosesta Pariisiin ja Helene Schjerfbeckistä New Yorkiin, ja Kiasma tuottaa näyttelyn Venetsian tulevan kesän biennaaliin.
Kulttuurimielikuva on osa maakuvaa: sitä, millainen käsitys ulkomaalaisilla on maasta ja sen kansasta. Tämä vaikuttaa kaikkiin päätöksiin, jotka he tekevät tästä maasta.
Kulttuurimielikuvalla vaikutusta erityisesti matkailuun, vientialoihin ja laajemmin luovan alaan, mutta nyt kulttuurimielikuvan nostattamat positiiviset tunteet ovat lisäksi nousseet merkitykselliseksi maanpuolustuksessa. Mitä voimakkaampaa myötätuntoa maa nostattaa, sitä vaikeampi maasta on rakentaa viholliskuvia ja sitä helpompi sen on saada muilta tukea.
Kulttuurimielikuvaa laajempaan maakuvaan vaikuttavat kulttuurin ja perinteiden lisäksi luonto ja ilmasto, poliittinen ja taloudellinen tilanne sekä yhteiskuntamalli kokonaisuudessaan. Maakuvaamme on viime vuosina vaikuttanut sekin, että Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi Oxfordin yliopiston hyvinvoinnin tutkimuskeskuksen julkaisemassa tutkimuksissa, joissa mitataan ihmisten tyytyväisyyttä elämäänsä tai ilon ja surun tunteiden määrää.
Onko sillä kulttuurimielikuvalla siis niin väliä?
Kulttuurimielikuvan erityinen vahvuus on sen kestävyys. Jos rakennamme maakuvamme onnellisuustutkimuksen tuloksiin, mielikuva saa kolhun heti, jos Suomi tipahtaa edes toiselle sijalle. Kulttuurimielikuvan vahvuus on myös sen erottavuudessa.
Kulttuuri on jokaisella maalla erilainen. Kulttuuria ei voi kopioida.
Ulkoministeriön maakuvayksikön vuosittain tuottaman Suomi muiden silmin -selvityksen mukaan nykyisellään kaikki kulttuuriin liittyvä jää syrjään Suomi-kuvassa. Etenkin historialliset rakennukset ja muun kulttuuriperintö, mutta myös nykykulttuuri ja elävä kaupunkikulttuuri jäävät muita mielikuvatekijöitä alemmalle tasolle.
Suomi-kuvaan vaikuttaakin eniten myönteinen kuva hallinnostamme. Toimiva hallinto ei kuitenkaan tuo turistivirtoja Suomeen eikä sillä sympatiapisteitäkään kerätä.
Miten kulttuurimielikuvaa rakennetaan?
Näkyvyys on tärkeintä kulttuurimielikuvan rakentamisessa. Suomi toisten silmin -selvityksessä paljastui, että 30 eniten kansainvälistä palstatilaa saaneiden henkilöiden joukossa on 15 urheilijaa — pääosin jääkiekkoilijoita — muttei yhtään kuvataiteilijaa. Eikä Suomessa ole maailman mittapuulla arvioituna ikonisia rakennuksiakaan. Kulttuurialalta merkittävimmin maakuvaa ovat julkisuusmittarilla luoneet euroviisuedustajamme Windows95man ja Käärijä.
Suomi toisten silmin -raportin palstatilamittari osoittaa, että vaikuttaminen Suomi-mielikuvaan edellyttää, että henkilö, tapahtuma tai rakennus identifioituu suomalaiseksi. Urheilussa ja euroviisuissa kansallisuudet ovat keskeisessä ja näkyvässä roolissa. Taitaa olla niin, että kuvataiteessa Suomi-yhteyttä tuotiin viimeksi määrätietoisesti esiin Pariisin maailmannäyttelyssä 1900-luvun vaihteessa — ja sitä onkin perustellusti pidetty yhtenä Suomen itsenäistymisen virstanpylväänä.
Taiteen ja kulttuurisisältöjen Suomi-yhteys kehittyy, jos taiteilijat kokevat yhdeksi roolikseen Suomen edustamisen. Kulttuurimielikuvaa tulisi myös järjestelmällisesti vahvistaa kansainvälisille markkinoille suunnatulla markkinoinnilla ja viestinnällä. Tässä onnistuminen edellyttää luonnollisesti panostuksia sekä sisältöihin että niistä kertomiseen.
Kun tarkastelee maailman nykyistä epävakautta ja luovan talouden poikkeuksellista kasvupotentiaalia, on selvää, että Suomen kulttuurimielikuvan vahvistaminen ei ole valinta vaan välttämättömyys. Tämä edellyttää tietoista sitoutumista tarvittavien investointien rahoittamisesta päättäviltä instituutioilta ja poliitikoilta kuin myös kulttuurialan toimijoilta.
Ilman yhteistä tahtotilaa Suomi jää paitsi niistä luovan talouden ja myönteisen kulttuurimielikuvan luomista mahdollisuuksista, joihin monet maat, kuten Etelä-Korea, ovat jo tarttuneet.
