”Oli siinä tietynlainen lataus”, kuvailee museomestari Isa Päivinen hetkeä, kun hän kollegoineen nosti kuljetuslaatikosta noin 700 vuotta vanhan, puisen krusifiksin.
Kolmekiloinen Olstadin Krusifiksi matkasi Ateneumiin Gothic Modern -näyttelyä varten Oslosta. Hauras veistos on peräisin 1320–50-luvulta. Sen valmistumisen jälkeen Euroopan väkimäärä on kymmenkertaistunut, Euroopassa käyty yli 500 sotaa ja aseellista konfliktia sekä nähty noin sata nälänhätää.
”Kun veistosta piti käsissään, tunsi sen haurauden ja jonkinlaisen pyhyyden”, Päivinen sanoo.
Kädet eivät kuitenkaan tärisseet, Päivinen vakuuttaa. Se saattaa johtua periaatteesta, jota hän ja kollegat noudattavat työssä: kaikkia teoksia käsitellään aina samanlaisella hellyydellä, tarkkuudella ja kunnioituksella.
”Jokainen teoshan on ainutlaatuinen eikä siis korvattavissa”, Päivinen toteaa.
Ja jokaisella on omat erityispiirteensä, jotka pitää huomioida, kun teosten ripustusta suunnitellaan: tarvitaanko esimerkiksi tukielementtejä tai suojakupua, kuinka kirkasta valoa teos kestää ja kuinka kauan ripustamiseen täytyy varata aikaa.
Ripustaminen on museomestari Martti Kervisen mukaan joukkuelaji. Sen aikana samalla puolella pelaa sekä oman museon väkeä että muita osallistujia.
“Töitä tehdessä huomioidaan, että muille jää aikaa omien työtehtäviensä hoitoon,” Kervinen toteaa.
Gothic Modernia varten Kervinen ja kolme maalaria esimerkiksi maalasivat lähes kaikki näyttelysalien ripustusseinät uusilla väreillä. Maalia kului yli 400 litraa.
”Maalin kuivumisaika on seitsemän päivää, mikä täytyy ottaa huomioon rakentamisen aikatauluttamisessa. Tapaan teipata lattiaan tiedon maalausajankohdasta, jotta ripustajat tietävät, milloin teoksia voi laittaa seinälle”, Kervinen sanoo.
Seiniä ei maalattu järjestyksessä, vaan sen mukaan, mitä teoksia piti milloinkin päästä ripustamaan. Myös näyttelysalien matot oli asennettava ennen teosten ripustamista.
Ripustusaikataulu oli oma palapelinsä näyttelyssä, jossa on esillä yhteensä 200 teosta ja niistä suuri osa lainateoksia. Niitä tuomassa oli toistakymmentä kuriiria, joiden tehtävänä on varmistaa lainaavan museon puolesta, että kaikki sujuu oman teoksen osalta hyvin. Kuriiri on mukana päättämässä esimerkiksi ripustustapaa. Siis juuri sitä, tarvitseeko teos vaikkapa tukielementtejä.
”Logistisista syistä joidenkin kuriirien tuleminen ajoittui myöhäiseen vaiheeseen ripustamista. Tästä seurasi pari tiivistä päivää, mutta selvisimme hyvin”, Päivinen kertoo.
Gothic Modernissa on maalausten ja paperipohjaisten teosten lisäksi esillä esineitä, veistoksia, seinäreliefejä, lasimaalauksia, luonnoskirjoja ja yksi tekstiiliteos. Valaisijoilla oli siis ratkottavaa, kun kirkkaampia ja himmeämpiä valomääriä sietäviä teoksia sijoitettiin lähelle toisiaan.
Ratkottavaa oli myös museomestareilla. Jos satoja vuosia vanhan, kolmekiloisen krusifiksin käsittelyssä olikin oma latauksensa, lisäkierrettä toi myös näyttelyn painavimman teoksen ripustaminen. Noin vuodelta 1900 peräisin oleva Agnes Slott-Møllerin Herra Ebben tyttäret -kipsireliefi painaa 130 kiloa.
”Haastetta toi ahdas tila seinäripustinten ja teoksen ripustinten välissä. Tilanne ratkesi nostopöydän, solumuovin ja ylimääräisen työparin avulla”, Päivinen sanoo.
Teoksen paino lepää jalustalla, jonka Kervinen rakensi. Koulutukseltaan hän on kirvesmies.
”Kun aloitin työskentelyn täällä, en osannut kuvitellakaan, mitä kaikkea pääsisin tekemään. Työ on erittäin monipuolista. Ja onhan tämä todella ainutlaatuinen paikka olla töissä”, Kervinen sanoo.
Työskentely isossa talossa, jossa on omasta takaa muun muassa kuraattoreita, registraattoreita, museomestareita, puuseppiä, konservaattoreita, kehystäjiä, AV- ja sähköalan asiantuntijoita on etuoikeus, sillä vastauksen omaan pulmaan saa talon sisältä. Näin ei ole kaikissa museoissa.
Mitoiltaan puolestaan näyttelyn suurin teos, Magnus Enckellin Ylösnousemus, Tampereen tuomiokirkon alttaritaulun vasemman puolen esityö (1907), mahtui juuri ja juuri tavarahissiin. Muuten teos olisi pitänyt kantaa portaita pitkin. Näyttelyyn tulevien lainojen teoslaatikoiden mitat on aina tarkistettava etukäteen. Jos ne eivät mahdu tavarahissiin, tehdään vaihtoehtoinen suunnitelma.
”On niitä toki ennenkin kannettu”, Kervinen naurahtaa.
Löysimmekin kuva-arkistostamme todisteen taideteoksen kuljettamisesta Ateneumin pääportaikossa noin 50 vuoden takaa. Tuohon aikaan talossa ei ollut tavarahissä, jolla näin suuren laatikon saisi vaivatta yläkerroksiin.
”Osa henkilöistä näyttää olevan siviilivaatteissaan, eikä turvakenkiä näytä olevan. Väkeä tuossa näyttää olevan runsaasti, ja apuvälineitä on käytössä. Ilmeisesti aikamoisella kiireellä ovat lähteneet vetämään teosta ylös rappusia, kun ulkovaatteetkin on vielä päällä,” nykytekijät kommentoivat.
Kun Gothic Modern -näyttelyn ensimmäiseen näyttelysaliin astuu, näyttelyarkkitehtuuri imaisee heti sisälle tunnelmaan, ja siinäkin näkyy Kervisen kädenjälki.
Näyttelyarkkitehti Osmo Leppälä vastasi suunnittelusta näyttelyn kuraattorina toimineen Ateneumin museonjohtajan Anna-Maria von Bonsdorffin kanssa. He olivat suunnitelmista yhteydessä museotekniikkaan, joka puolestaan mietti toteutustapoja.
Ensimmäiseen saliin rakennettiin vaikuttavat kaaret, ja niistä jokaisen yläreunaan kiinnitettiin kipsiveistokset. Kaarten rungot teetettiin ulkopuolisella taholla, ja Kervinen kokosi ne paloista näyttelysalissa. Koska ideana oli, että kaaret näyttäisivät kuluneelta kalkkikiveltä, kaarten nurkkia ja pintaa rikottiin. Pintastruktuuri on Kari-Petteri Kakon kädenjälkeä.
Kaarten kipsiveistokset ovat kopioita Nidarosin katedraalin koristeista. Niiden kiinnittämisessä yleisö- ja teosturvallisuus piti huomioida erityisen tarkkaan.
”Ripustamisessa oli mukana lainaavan museon veistoksiin erikoistunut ammattilainen”, Päivinen kertoo.
Pian sen jälkeen, kun näyttely avautui yleisölle, museomestarit alkoivat varautua purkamiseen. Luvassa on taas vilskettä, kun kuriirit saapuvat noutamaan lainassa olleita teoksia.
Itse asiassa purkuun varauduttiin jo pystytysvaiheessa: samalla kun Päivinen kollegoineen nosti Olstadin krusifiksia kuljetuslaatikosta, konservaattori kuvasi tilannetta. Näin veistos osataan näyttelyn päätyttyä pakata takaisin laatikkoon samalla tavalla.
Mutta tammikuun 2025 loppuun asti krusifiksin pääsee näkemään Ateneumin Gothic Modern -näyttelyssä, jota niin yleisö, kriitikot kuin kansainvälinen media ovat hehkuttaneet.
