”En tunne mitään inhoa ötököitä kohtaan”, konservaattori Suvi Kervinen toteaa tarkastellessaan kenttäsirkkaa mikroskoopilla konservoinnin työhuoneessa. Entomofobia eli hyönteispelko olisikin konservoijalle hankala ominaisuus, sillä hänen työpöydälleen ilmestyy sekä kuolleita että eläviä otuksia, vaikka taidemuseossa ollaankin.
Viimeksi Kerviselle kiikutettiin tunnistettavaksi työhuoneesta löytynyt hämähäkki. Se hoksattiin Facebookin hämähäkkiryhmän ja tuholaistorjuntafirman edustajan avulla huonesopikiksi.
Kervinen nimesi hämähäkin Tessuksi ja vapautti sen konservoinnin tiloihin – avustamaan hyönteistentorjuntatöissä.
Kiasman ötökkäkokoelmassa on näytteitä museossa tavatuista otuksista
Kervinen on työssään Kansallisgallerian konservaattorina oppinut tunnistamaan paitsi tavallisimmat tuhohyönteiset, myös lukuisia muita pikkueläimiä. Otuksia eksyy museoihin aika ajoin esimerkiksi ulkoa.
Hyönteisten seuranta ja tunnistaminen on tärkeää, jotta ötököiden leviäminen voidaan estää ennakkoon. Osa tuholaisista voi aiheuttaa huomattavaa tuhoa yhteiselle kulttuuriperinnöllemme. Voisi käydä niinkin, että ulkomailta kuljetetun teoksen mukana tullut otus pääsisi leviämään museon ulkopuolelle ja syrjäyttäisi kotoperäisiä lajeja.
Aika usein museossa tavattavat eläimet ovat kuitenkin harmittomia. Tällaisia ovat muun muassa millimetrin mittaiset jäytiäiset. Monista kodeista tuttu hyönteinen on vaalea ja läpikuultava – ja onneksi varsin harmiton seuralainen. Lempinimen tomu- tai pölytäi se on hankkinut omilla ansioillaan.
”Jäytiäinen voi lisääntyä esimerkiksi jauhopussissa tai liian kosteissa oloissa säilytetyissä paperimateriaaleissa. Se ei syö taideteoksia, vaan lähinnä niiden pinnalla olevaa pölyä tai mahdollisia sienten itiöitä. Se ei ole taideteoksille vaarallinen, mutta voi olla osoitus esimerkiksi kosteusvauriota”, Kervinen kertoo.
Jos Kansallisgallerian museossa tulee vastaan hyönteinen, konservaattori pyrkii tunnistamaan sen mikroskoopin avulla. Mikäli otus ei ole entuudestaan tuttu, avuksi otetaan hyönteiskirjat ja netti. Kervinen kuuluu Facebookissa Suomen ötökät -ryhmään, josta saa usein apua tunnistukseen.
Kun teoksia tulee museolle lainaan, hän katsoo, näkyykö niissä tai pakkauksissa jälkiä tuholaisista. Samoin tutkitaan kokoelmaan hankitut teokset.
Otuksia ja niiden jätöksiä säilytetään tulevaisuutta varten
Kiasmassa konservointitilan yhdellä seinustalla seisoo jykevä metallinen lipasto, jonka laatikon Kervinen vetää auki. Sisältä paljastuu kymmenittäin petrimaljoja, joihin löydökset on säilötty. Kansiin on kirjoitettu tieto lajista: on jauhopukin kotiloita ja toukkia, turkiskuoriaisia, sokeritoukkia, koinmunia ja -kakkaa.
Osa petrimaljojen kuoriaisista, perhosista ja hämähäkeistä on matkannut tänne eri puolilta maailmaa pakkausten mukana, kun teoksia on tuotu Kiasman näyttelyihin. Yhdessä isommista petrimaljoista nököttää tunnistamaton lisko.
”Se oli muumioitunut jo saapuessaan tänne”, Kervinen kertoo.
Ötökkäkokoelma sai alkunsa taiteilija Simryn Gillin Itsekylväytyviä-teoksesta. Kiasmassa vuonna 1998 esillä ollut teos muodostuu yli 640 siemenestä, palosta ja kävystä, joissa on muoviset leikkiauton pyörät. Taiteilija lähetti ne pakkausputkissa Australiasta, Malesiasta ja Englannista.
Kiasmassa ne pakastettiin ötököiden varalta. Niin tehdään mahdollisuuksien mukaan aina, jos näyttelyyn on tulossa eloperäisiä materiaaleja.
“Jos kyseessä on jo valmis teos, eikä se kestä pakastamista vaurioitumatta, pitää miettiä muita vaihtoehtoja.”
Pakastaminen vie aikaa. Kansallisgallerian arkkupakastimessa siihen on varattava useita viikkoja, jotta mahdollisista munistakin päästään eroon. Nykyään kokoelmatiloissa on käytössä pakastushuone, joka kylmenee lähes -40 asteeseen, ja jossa pakastukseen riittää eri vaiheineen viikko.
Jatkossa teoksia voidaan myös typettää: typpikammiossa happi otetaan pois ja tilalle laitetaan typpeä. Käsittely sopii useimmille taideteoksille, kun taas pakastamista eivät monet materiaalit kestä.
Mikäli hyönteisiä ei ole havaittu, vaan kyseessä on ennemminkin varotoimenpide, voidaan teos laittaa karanteeniin ja seurata tilannetta.
Kansallisgallerian museoissa on esillä ja kokoelmiin kuuluu hyvin erityyppisiä teoksia, Kervinen huomauttaa. Materiaaleista altteimpia tuhohyönteisille ovat esimerkiksi villa, silkki, täytetyt eläimet, turkikset ja luonnosta kerätyt kuorelliset puut.
Maalauksissa ötököille sopivaa syötävää voivat olla esimerkiksi puinen maalauspohja, kangas, tai eläinperäinen liima pohjusteessa. Itse maaliaineet harvemmin sopivat ravinnoksi.
”Suomen oloissa maalauksissa ei ole kovin usein hyönteistuhoja, nykytaiteessa etenkään. Yleensä maalauksille on riittänyt huolellinen puhdistus, jos hyönteisten jäänteitä on löytynyt. Maalauksia ei voi pakastaa”, Kervinen kertoo.
Ötököiltä välttyy helpoiten, kun niille ei tarjoa houkutuksia
Kervinen kuuluu Kansallisgallerian ötökkätyöryhmään, jossa on mukana konservaattoreita, museomestareita ja kiinteistöjen edustajia. Ryhmän tarkoitus on pysyä kartalla Kansallisgallerian tilojen ötökkätilanteesta ja pitää se hallinnassa yhdessä tuholaistorjuntafirman kanssa.
Yhteisten toimintatapojen on oltava sellaisia, ettei tuholaisille synny otollisia olosuhteita. Työntekijät esimerkiksi ruokailevat vain tietyissä taukotiloissa, jotta työhuoneiden jäteastioihin ei kerry banaaninkuoria ja pöydille leivänmuruja.
”Yleinen siisteys on tärkeää, ettei ötököille ole tarjolla ruokaa.”
Museoihin on sijoiteltu ötökkäansoja, etenkin konservoinnin tiloihin, joissa taideteoksia säilytetään ja käsitellään. Myrkkyä niissä ei ole, vaan feromonia, joka houkuttelee pikkuotuksia. Tuholaistorjuja käy ansat läpi kuusi kertaa vuodessa.
Myrkkyjä käytetään vain todelliseen tarpeeseen.
”Seuranta on tärkein keino tuholaisten estämisessä. Tarkkailemme, löytyykö jostain ansasta ötököitä ja jos löytyy, kuinka paljon.”
Paitsi työn puolesta, Kervinen on kiinnostunut hyönteisistä ja muista pikkuotuksista muutenkin. Hän arvioi, että ilmastonmuutoksen myötä vastaan tulee lajeja, joita täällä ei aiemmin ole kohdattu. Kuljetusten lisääntymisen vuoksi esimerkiksi paperitoukkia on hänen mukaansa koko ajan enemmän.
Ötököistä ei kuitenkaan tarvitse panikoitua, sillä niitä löytyy aina.
”Emme pyri siihen, ettei mitään ötököitä löytyisi mistään. Se on turha taistelu. Ja toisaalta: jos ötököitä ei ole enää ollenkaan, olemme maailmassa pahassa pulassa.”
