”Krouviahan minun työni on, kun rouhin pahvia veitsellä”, toteaa Kansallisgallerian paperikonservaattori Ilona Osara.
Olemme konservaattorien työhuoneessa Ateneumin taidemuseon uumenissa. Ison osan huoneen lattiatilasta vie pöytä, jonka ääressä Osara kollegoineen upottaa teränsä kansallisaarteisiimme. Vaan ei hätää: kokeneiden tekijöiden käsissä veitsi pysyy vakaana.
Juuri nyt pöydällä odottelee kirurgintarkkaa työstöä Sammon puolustus -freskoluonnos. Se on yksi Akseli Gallen-Kallelan neljästä luonnoksesta Suomen paviljongin kattokupolin freskoihin vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä. Kolme muuta osaa ovat Pakanuus ja kristinusko, Ilmarinen kyntää kyisen Pellon ja Sammon taonta. Niiden kaikkien konservointi on Osaran vastuulla.
Alkuperäisiä freskoja ei ole enää olemassa. Niinpä niiden luonnokset, jotka ovat säilyneet Kansallisgallerian kokoelmassa, ovat ainoa mahdollisuutemme nähdä, millaisia freskot olivat.
Taidehistoriallisesti arvokkaiden teosten konservointia suunniteltiin pitkään. Siitä tuli vihdoin tänä vuonna mahdollista merkittävän testamenttilahjoituksen ansiosta.
Vaikka paperikonservoinnin rouheudesta tuli alussa leikiteltyä, on työ todellisuudessa hidasta, herkkää ja pikkutarkkaa käsityötä. Neljän suurikokoisen freskoluonnoksen konservointiin uppoaa Osaralta koko vuosi.
Aluksi hänen haaveenaan oli antaa kunnon pesu yleisön rakastamille teoksille ja freesata niiden kellastunutta ilmettä. Luonnokset on maalattu erilaisille heikkolaatuisille paperinpalasille, jotka on liimattu pahville. Tämä on osaltaan vauhdittanut teosten ikääntymistä.
”Nämä ovat tällaisia hajapaloja, joille luonnokset on koottu. Ei ole käytetty parhaita materiaaleja, vaan ehkä sitä mitä on ollut työhuoneen nurkissa valmiina”, Osara kuvailee.
Luonnokset pahveineen on puolestaan liimattu pellavakankaalle. Kangasta on liimattu myös luonnosten reunoille ikään kuin kehyksiksi.
Selvittelyn ja pohdinnan myötä Osara päätyi siihen, että tärkeintä on korvata heikkolaatuiset ja paperille vahingolliset materiaalit kestävillä, arkistolaatuisilla materiaaleilla. Paperin ikääntymistä ei voi pysäyttää, mutta sentään hidastaa merkittävästi.
”Teosten taustapuolella on niin paljon kaikkea heikkolaatuista materiaalia, eläinliimaa ja hapanta pahvia, että sitä ei haluta enää siirtää teosten mukana uusiin kehyksiin. Kaikki se hapan materiaali vain jatkaisi paperin hajottamista entisestään. Sitä karsimalla annetaan teoksille lisää vuosia.”
Konservoinnissa tavoitellaan teoksen säilymistä jälkipolville
Ennen kuin Osara pääsi käyttelemään kirurginveistään ja karsimaan pahvia, hän pänttäsi tarkkaan vanhat dokumentit teoksista. Myös hän dokumentoi kaiken, mitä teoksille tekee, jotta tieto siirtyy vuorostaan tulevaisuuden konservaattoreille.
Freskoluonnoksista kahta on vuosien saatossa konservoitu, mutta kaksi oli täysin alkuperäisessä tilassa. Materiaalien erilaisuus teosten välillä yllätti.
”Teoksissa on käytetty hyvin erilaatuisia papereita luonnoksen pohjana. Yhdessä luonnoksessa paperi on paikoin varsin hyvin säilynyt, toisessa se hajoaa kosketuksesta. Tämä tuo lisähaasteita konservointiin.
Varsinaisen konservoinnin Osara aloitti teosten kuivapuhdistuksella. Hän työstää samaan aikaan kahta teosta rinnakkain.
Koska teokset on maalattu vesiliukoisella guassilla, vesipesu ei tullut kyseeseen. Vesipesu olisi poistanut paperia kellastavaa hapanta ainesta ja elvyttänyt paperin kuituja. Se on tavanomainen toimenpide esimerkiksi kellastuneiden grafiikan vedosten pesuun.
”Olisi ollut ihanaa, jos nämä olisi voinut upottaa veteen. Mutta se ei guassin kanssa onnistu, guassi lähtisi liukenemaan.”
Myös geelipesu osoittautui Osaran testailujen perusteella teoksille liian riskialttiiksi. Niinpä hän teki pinnalle vain kuivapuhdistuksen. Siinä paperi puhdistetaan vuohenkarvasiveltimellä sekä luonnonkumisienellä. Guassipinnalla hän käytti puhdistusmassaa.
”Se on muovailuvahamaista massaa, jota pyöritellään teoksen pinnalla, ja johon lika ja pöly tarttuvat. Puhdistus on näin mahdollisimman hellävarainen guassipinnalle.”
Puhdistuksen jälkeen Osara tekee teoksille värinkiinnityksen. Se on oikeastaan ennaltaehkäisevää konservointia, sillä guassi saattaa ikääntyessään alkaa varista. Välttävästä yleiskunnosta huolimatta freskoluonnosten maalipinta on säilynyt varsin hyvin. Värinkiinnitys varmistaa säilymisen jatkossakin.
“Suurin vaikutus säilymiseen on toki museo-olosuhteilla, joissa valon määrää rajoitetaan ja lämpötilaa sekä ilmankosteutta säädellään tarkasti.”
Värinkiinnitykseen Osara käyttää japanilaisesta merilevästä valmistettua ja veteen liuotettua liimaa, jonka hän sumuttaa aerosoligeneraattorilla teosten pinnalle. Hienojakoinen höyry laskeutuu teosten kaikkiin rakoihin niin, että liimauksesta tulee luja mutta näkymätön.
Mitään myrkkyjä tai superliimoja konservoinnissa ei käytetä, vaan kaikki liimat ja maalit ovat vesiliukoisia.
”Pointti on, että kaiken voi ikään kuin palauttaa takaisin”, Osara toteaa.
Värinkiinnityksen jälkeen vuorossa on viimein se konservoinnin rouhein osuus: teosten irrottaminen kiilapuilta, kangasosien irrotus ja taustapahvin kuoriminen skalpellilla.
”Kun materiaalin tuntee, ei tarvitse enää hipsutella.”
Kun Osara on saanut teoksen irti pahvista ja kankaista, hän antaa sen levätä painojen alla.
Teosten maalipintaan hän ei värinkiinnityksen lisäksi kajoa, mutta paikkaa pieniä reikiä ja repeämiä japaninpaperilla teoksen taustapuolelta. Maalipinnassa olevien reikien kohdalta hän sävyttää japaninpaperipaikan sulautumaan kuvapintaan.
”Värisilmä on harjaantunut ihan hyväksi”, Osara toteaa.
Lopuksi Osara kiinnittää teokset happovapaalle kennolevylle japaninpaperisuikaleilla, leikkaa paspikset ja kehystää teokset.
”Tavoite on, ettei kehyksiä tarvitsisi enää koskaan avata.”
Konservoinnin yhteydessä teosten maalaustekniikka ja materiaali tutkitaan perusteellisesti. Yhdessä erikoistutkija Hanne Tikkalan kanssa Osara on myös ottanut infrapunareflektiokuvat teoksista. Niissä näkyvät lyijykynällä tehdyt luonnospiirrokset guassin all
Uusia hahmoja ei maalausten alta paljastunut, mutta mukavan lennokasta kynänjälkeä kylläkin.
”Teokseen Pakanuus ja kristinusko on tehty guassilla sellaisia pieniä, tulppaanin näköisiä kukkia. Lyijykynällä ne ovat vähän niin kuin lapsen tekemiä terälehtikuvioita”, Osara kertoo.
Vastakonservoitua Pakanuus ja kristinusko -teosta pääsee ihailemaan Ateneumin Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyssä 26.9.2025–1.2.2026.
Kansallisgallerialle määrätyn testamenttilahjoituksen voit myös kohdistaa tiettyyn toimintaan, esimerkiksi konservointiin tai yleisötyöhön. Testamenttilahjoitusoppaastamme löydät lisää tietoa. Tämänhetkisistä keräyksistämme konservointikohteille kerromme Kansallisgallerian lahjoitussivustolla.
