Arvot jakautuvat yleisellä tasolla kahteen ryhmään eli itseisarvoihin ja välinearvoihin. Itseisarvoiset asiat kuten oikeudenmukaisuus, terveys tai puhdas luonto ovat tärkeitä sinällään. Välinearvoilla taas tavoitellaan jotain päämäärää. Epäilemättä suosituin välinearvollinen asia on raha, vaikka joillekin raha näyttäytyy myös itseisarvona.

Taide ja museotoiminta asettuvat edellä mainitun arvojaottelun välimaastoon. Toisille se on itseisarvo ja toisille väline jonkin muun arvokkaan asian saavuttamiseksi. Sekä museotoimijoille että taiteilijoille työn välinearvosta puhuminen on perinteisesti ollut vaikeaa. Voi tulkita, että jopa ex-räppäri Cheek oli pahoillaan kappaleessaan ”Timantit ovat ikuisia” siitä, että ihmiset arvioivat hänen taidettaan vain välinearvon näkökulmasta: ”Ne sanoo et mä räppään vaan naisist, autoist ja rahasta.”

Taiteeseen liittyvässä keskustelussa korostetaan työn ja toiminnan itseisarvoisuutta. Museonäyttelyillä halutaan edistää sivistystä tai herättää keskustelua. Harva avajaistiedote sisältää tavoitteen pääsylipputulosta, joilla laskut ja palkat saadaan maksetuksi. Taideteoksen hinta tai vakuutusarvo lienevät museoiden suurimpia salaisuuksia. Museoissa kokoelmateoksilla on vain itseisarvo. Välinearvo löydetään vakuutusarvoksi, kun teoksia lainataan toisille museoille. Harvoin taiteilijakaan esittelee työnsä luomisvoimana tarvetta saada ruokaa pöytään ja asuntolainojen erät maksetuksi.

Välinearvon nousu

Välinearvon merkitys kasvaa samalla kun yhteiskunnallinen rahoitus vähenee. Valtion julkaisemien kulttuurin rahoitussuunnitelmien mukaan tahti tulee tulevina vuosina kiihtymään. Museoilla, taiteella ja rahoituksella on oltava suora tai aikaisempaa suorempi suhde. Rahoitus tulee suoraan teosten tai pääsylippujen myyntituloista tai yhteiskunnalta, jos museot ja taide ovat ratkaisemassa jotain täsmällistä yhteiskunnallista ongelmaa.

Viime vuosina on tehty hengästyvä määrä tutkimuksia ja selvityksiä, jotka yhtenevästi osoittavat taiteen, kulttuurin ja museotoiminnan huomattavaa merkityksen aluetaloudelle ja ihmisten mielenterveydelle. On myös niin, että tutkimusten ja selvitysten teoreettiset tulokset ovat konkretisoituneet käytännöksi meneillään olevan pandemian aikana.

Itseisarvon puolesta

Kulku kohti aikaa, jossa arvon synonyymi on välinearvo, ei etene ilman kriittisiä ääniä. Lääkärilehden artikkelissa kritiikki kiteytettiin:

”Taiteita välineellistävä puhe on monin tavoin ongelmallista. Jos taide nähdään vain välineenä tuottaa hyvinvointia, voidaan hukata sen kriittinen potentiaali. Taide ja taiteentutkimus voivat auttaa jäsentämään ongelmia esimerkiksi yhteiskunnallisten, moraalisten tai uskonnollisten kehysten kautta ja laajentaa yhteiskunnallisesti jaettua käsitystä normaalista. Taiteen tutkimuksen eetokseen kuuluu taiteen ja kulttuurin merkitysten moninaisuuden tunnustaminen.”

Jyrkemmin ja tunteikkaammin välinearvoeetosta kritisoi taiteen valtion palkinnon vuonna 2021 saanut sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo haastattelussaan.

”Taiteella on itseisarvo. Sen ei tarvitse tuottaa rahaa, olla millään tavalla hyödyllistä tai edistää kenenkään mielenterveyttä, ei edes taiteilijan itsensä. Taiteen pitää saada olla täysin järjetöntä ja tuottamatonta.”

Kansallisgallerian tie

Kriittisten äänien määrä on epäilemättä lisääntymässä, mutta vaikuttavuutta niiltä lienee turha odottaa. Tähän antaa perusteet se, että jopa luonto on siirtymässä itseisarvon puolelta välineeksi. Ilmastonmuutos on jo hinnoiteltu yhtiöiden tuloksiin, johtajien palkkoihin ja rahoituksen ehtoihin.

Kansallisgallerian on räpättävä riimit sen puolesta, että taiteellisen sivistyksen edistäminen saa saman aseman. On parempi, että välinearvot on sidottu itseisarvojen vahvistamiseen kuin päinvastoin.