Suomen itsenäisyyden juhlarahasto eli kotoisammin Sitra julkaisi uuden vuoden kunniaksi päivitetyn näkemyksensä megatrendeistä.
Yllätys olisi ollut, jos uudet megatrendit olisivat erilaisia kuin edelliset, vuonna 2020 julkaistut, sillä megatrendi on määritelmänsä mukaisesti yleinen kehityssuunta ja pitkällä aikavälillä näkyvä ja toteutuva kehityksen kaari. Megatrendit eivät ennusta tulevia yksittäisiä tapahtumia kuten sotia, lamoja tai pandemioita, vaan ne ovat näkemyksiä tulevasta toimintaympäristöstä, jossa ihmiset elävät ja toimivat. Ne kertovat, mitä tulevaisuuden toimijoiden on otettava huomioon.
Sitran megatrendit 2023 -julkaisussa keskeisimmäksi huomioitavaksi toimintaympäristön muutokseksi nostetaan luonnon kantokyvyn mureneminen. Se on kiihdyttämässä neljää muuta megatrendiä: hyvinvoinnin haasteet kasvavat, talouden perusta rakoilee, demokraattiset hallintomallit horjuvat ja kilpailu digivallasta kiihtyy.
Kansallisgallerian viime vuonna hyväksytyn KG2030 -strategian taustamateriaalina käytettiin Sitran vuonna 2020 julkaisemia megatrendejä. Niiden perusteella päädyimme kolmeen ohjelmalliseen painopisteeseen. Ne tähtäävät siihen, että olemme 2030-luvulle lähtiessämme nykyistä digimpi, läheisempi ja vihreämpi.
Valinnat ovat päivitettyjen megatrendienkin valossa edelleen valideja – jos ei jopa aikaisempia validimpia.
Miten muutamme tulevaisuuskuvien pessimismin optimismiksi?
Sitran julkaisu on lukemisen väärti, vaikkakin sen yleissävyn voi tulkita olevan pessimistinen. Toisaalta, miksi näin ei olisi? Sitran ja muiden ajatuspajojen työstä huolimatta pitkään tiedossa olleet uhkaavat trendit kuten luontokato, ilmaston muutos, itsevaltaisten hallintamallien suosion kasvu tai kokonaishyvinvoinnin heikkeneminen eivät ole saaneet ihmisiä ja yhteiskuntia merkittävästi muuttamaan toimintaansa. Siksi uhkaavat kehityssuunnat eivät ole muuttuneet uusiksi mahdollisuuksiksi ja trendeiksi.
Erityistä syytä pessimismiin luonnollisesti tarjoaa nykyinen ajankohta, jossa megatrendit julkaistiin. Päivänpolttavat kriisit näyttävät vievän lopunkin voiman tehdä tiedossa olevia välttämättömiä uudistuksia, joilla huominen turvataan. Sitran julkaisussa viitataan tältä osin tulevaisuuden tutkija ja ilmastoaktivisti Alex Steffeniin, joka on kiteyttänyt tilanteen toteamalla, että emme ole valmiita siihen, mitä on jo tapahtunut. Kuvittelemme edelleen, että vielä on aikaa pohtia, tai että muutos on vasta tulossa.
Sitran Megatrendit 2023 -julkaisun keskeinen viesti on muutoksen välttämättömyys. Vaikka trendit painottuvat uhkakuviin, perusviesti on positiivinen: tulevaisuus ei tule vaan se tehdään. Haluttu tulevaisuus on mahdollinen, mutta ei ilman muutosta, eikä muutoksen mekanismin ymmärtämistä.
Kaikessa muutoksessa on aikajänne. Se koostuu menneisyyden päätöksistä ja niiden seurauksista, nykytilasta ja sen sisältämistä välttämättömyyksistä sekä tulevaisuuden toiveista tai peloista. Megatrendit 2023 -julkaisussa johdonmukaisen muutoksen kehykseksi tarjotaan tulevaisuuden tutkija Sohail Inayatullahin lanseeraama tulevaisuuden muutoskolmiota, jonka sivut ovat:
- Menneisyyden paino
- Nykyhetken työntö
- Tulevaisuuden imu
Menneisyyden paino tuo mukanaan muutoksen johtamiseen ja toteuttamiseen ns. polkuriippuvaisuuden, joka sisältää jatkuvuuden vaatimuksen, siihen liittyvät uskomukset ja maailmankuvat sekä muutoksen esteet. Nykyhetken työntö sisältää meneillään olevat väistämättömät muutosprosessit esimerkiksi talouden ja teknologian alalla. Muutoskolmion sivuista vaikein ja samalla välttämättömin – tulevaisuuden imu – sisältää tulevaisuuskuvat ja toiveet sekä niihin liittyvät suunnitelmat, joita toteuttamalla megatrendien sisältämä dystopian uhka väistyy mahdollisuuksien utopian tieltä.
Tulevaisuuden imun raaka-aineeksi tarvitaan Megatrendi 2023 -julkaisun mukaan nykyistä vahvempaa mielikuvitusta toivottavan tulevaisuuden kuvaamiseksi. Lisäksi historiasta tarvitaan perusteltu näkemystä siitä, miten olemme nykyhetkeen tulleet ja minkä päälle alamme rakentaa uutta. Sitran julkaisun perusteella näyttää siltä, että parempi tulevaisuus edellyttää Kansallisgallerialta ja muilta museoilta alkaneena vuonna entistäkin trendikkäämpää toimintaa.