”Tuolla näkyy osa Helene Schjerfbeckin sormenjäljestä”, Ateneumin konservaattori Katariina Johde kertoo, ja osoittaa Pikkusiskoaan ruokkiva poika -maalauksen oikeaa yläkulmaa. Toden totta, harmaalla väripinnalla näkyy pikkiriikkinen tummanharmaa tuhru. Ainakin jälki on aivan erilainen kuin suoremmat siveltimenvedot ympärillä, mutta paljain silmin sitä on vaikea tunnistaa sormenjäljeksi.
Aiemmin kukaan ei ollut kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Johdekin havaitsi sen vasta, kun oli viikon ajan puhdistanut lakkaa teoksen pinnalta. Ajan saatossa lakka kellastuu. Siksi vanhojen teosten värimaailma vaikuttaa usein tunkkaiselta ja värit vaikuttavat ruskeammilta kuin ne todellisuudessa ovat. Samalla teoksista voi kadota näkyvistä yksityiskohtia, kuten tämä kymmeniä kertoja suurennettu sormenjälki, jonka Johde kuvasi mikroskooppikameralla.
Puhdistaminen on hidasta ja keskittymiskykyä koettelevaa työtä. Johde käyttää puhdistamiseen erivahvuisia liuottimia, joita hän testaa ensin kankaan reuna-alueille. Teos on vähän kuin kermakakku, josta olisi tarkoitus irrottaa kermakuorrutus ilman että mukaan lähtee muruakaan mitään muuta. Lisähaastetta tuo, että eri värialueet reagoivat puhdistukseen eri tavoin. Erityisesti tummat värit ovat hankalia puhdistaa.
”Meni kolmisen päivää, että sain tämän teoksen tummat alueet puhtaiksi. Siinä puhdistaessa kävi ilmi, että ne eivät olekaan mustia.”
Kun lasten taustalla näkyvää takkaa tarkastelee huolellisesti, huomaa sen häilähtelevän ruskean ja vihreän sävyjä. Hehkuvanoranssin tulenlieskan yllä kiemurtelee savukiehkura. Aiemmin se erottui tummasta taustasta vain vaivoin. Nyt tuli ja savu hehkuvat valona pimeydessä, samaan tapaan kuin Schjerfbeckin vetäessä siveltimenvetojaan.
Emme tiedä ihan tarkalleen, milloin Helene Schjerfbeckin Pikkusiskoaan ruokkiva poika on viimeksi konservoitu. Johde on kuitenkin tutustunut silloiseen konservaattoriin – ei henkilökohtaisesti, vaan pikemminkin hänen teokseen jättämiensä jälkien perusteella. Teokseen vasemmassa ylälaidassa on esimerkiksi ovenkahvan kokoinen repeämä, joka on vaatinut korjaustoimia.
”Sitä oli korjattu aika ronskilla kädellä. Poistin vaurion takaa aikamoisen klöntin hartsia.”
Johde korjasi repeämän nykyaikaisemmalla tavalla. Kankaan takana on siisti polyesteripaikka. Se näyttää kuin haavan päälle liimatulta laastarilta. Johde poisti repeämän päältä myös vanhan päällemaalauksen, joka ulottui reilusti vaurion ulkopuolelle ja peitti alkuperäistä maalipintaa. Valo kuultaa vielä paikan läpi, mutta Johde maalaa sen kohta piiloon mahdollisimman huomaamattomasti.
Aina konservointi ei ollut aivan yhtä hienovaraista. Nykyään yleisö saattaa esimerkiksi katsoa joitain van Goghin maalauksia ja ihailla niiden siloista pintaa. Konservaattori katsoo näitä teoksia ihan eri tavalla. Hän saattaa tunnistaa, että taiteilijan kädenjäljen elävyyttä on menetetty vanhojen korjaustoimenpiteiden aikana. Teoksia on nimittäin saatettu korjailla vahalla, joka on kiinnitetty silitysraudalla sulattamalla. Maalipinta on samalla muuttunut yksiulotteisemmaksi.
”Meillä ei ole täällä silitysrautaa lainkaan”, Johde naurahtaa.
Nykyaikaisen konservointiin liittyvän tutkimuksen vakiintuneita työkaluja ovat erilaiset analyyttisen valokuvauksen menetelmät kuten esimerkiksi infrapuna- ja ultraviolettikuvaus. Näiden menetelmien avulla voidaan tehdä huomioita eri väriaineista, joita teoksessa on käytetty. Lisäksi voidaan havaita mahdolliset taitelijan tekemät aluspiirrokset maalikerrosten alla tai myöhemmät konservaattorin tekemät restaurointimaalaukset. Näin saadaan tietoa taiteilijan työskentelytavoista, jota voidaan käyttää taustatietona paitsi konservointitoimia suunniteltaessa, myös taideväärennösepäilyjä tutkittaessa.
Näillä työvälineillä sekä huolellisen dokumentoinnin avulla saadaan myös tulevaisuudessa selville, että Johde on jättänyt jotain aiemmasta konservoinnista teokseen. Yläkulman repeämään jää pieni kerros kyseisen konservaattorin tekemää maalipintaa. Kun teosta korjataan seuraavan kerran – ehkä sadan vuoden päästä – tutkijat voivat löytää senkin historiallisen kerroksen. Museotyön eettisten sääntöjen mukaisesti kaikkien teokseen lisättyjen materiaalien täytyy olla helposti löydettävissä, poistettavissa ja uusittavissa. Tämä tulee helpottamaan tulevaisuuden konservaattorin työtä.
Kunhan Johde on saanut teoksen konservoitua, hän viimeistelee työnsä lakkaamalla sen uudestaan. Näin hän suojaa Schjerfbeckin värien hehkua kymmeniä vuosia, kunnes aika tekee tehtävänsä ja kellastuminen alkaa.
Helene Schjerfbeckin väriainepaletin sisältöä on tutkittu hänen teoksistaan erilaisia luonnontieteellisiä analyysimenetelmiä käyttäen. Kuvassa erikoistutkija Hanne Tikkala mittaa Pikkusiskoaan ruokkiva poika -teoksen väripinnoilta alkuaineita energiadispersiivisen röntgenfluoresenssispektrometrin (EDXRF) avulla. Alkuaineiden mittaaminen väripinnoilta auttaa jäljittämään niissä käytettyjä epäorgaanisia väriaineita. Kerromme Pikkusiskoaan ruokkivan pojan tutkimuksesta tulevassa artikkelissamme.
Helene Schjerfbeckin Pikkusiskoaan ruokkiva poika -teoksen konservointi ja tutkimus on mahdollistettu lahjoitusvaroin. Lämmin kiitos lahjoittajillemme! Lue lisää lahjoituksista.
